Auringonotto on… Terveellistä?

Auringonotto

Onko teitä koskaan epäilyttänyt yleinen näkemys auringossa olemisen, ruskettumisen ja auringonoton terveyshaitoista? Auringossa oleminenhan tuntuu hyvältä! Väriä pintaan saaneet ihmiset näyttävät terveiltä ja iloisilta.

Ruskettuneilta ihmisiltä saatetaan kysyä, ovatko he alkaneet käydä salilla, vaikka salikortit olisivat vanhentuneet pari vuotta aiemmin ja se kahvakuula on lähinnä koriste parvekkeen nurkassa.

Olen kuitenkin uskonut ihotautilääkärien ja aurinkovoidemainosten varoitukset auringonoton riskeistä.  Kunnes huomasin, että tutkimukset eivät tue suosituksia auringon välttelemisestä.

Virallinen kanta auringonottoon

Yle-uutisten haastattelussa ihotautien ylilääkäri kertoo, että

”Rusketus on ihosyövän ensioire” (1)

Helsingin sanomissa taas toisen ihotautilääkärin mukaan

”Ihmisten on viisasta välttää aurinkoa” (2)

Voimakkaan kantaa ottavia lausuntoja. Useimmat ihmiset luottavat lääkärien puheisiin. Niin kuin kuuluukin. Kuitenkin päinvastaisesti em. lääkäreiden lausuntoja vastaan, tutkimukset viittaavat siihen, että:

  1. Auringossa oloa ei todellakaan kannata välttää
  2. Ruskettuminen ei aiheuta ihosyöpää tai edes lisää sen riskiä
  3. Auringonotto edistää terveyttä

Aiheena minua kiinnostaa myös, voiko aurinkovoiteiden käytöstä seurata terveyshaittoja. Mutta se jäänee omaksi artikkelikseen, jossa käyn samalla läpi toimivatko aurinkorasvojen luomuhippivaihtoehdot, kuten kookosrasva.

Auringonotto on terveellistä

Auringonotto terveellistä

Vuonna 2014 julkaistiin laaja ruotsalainen tutkimus auringolle altistumisesta. Maantieteellisesti on oleellista, että tutkimus tehtiin juuri Ruotsissa, naapurimaan ollessa samoilla leveysasteilla Suomen kanssa.

Tulokset saattaisivat olla erilaiset eteläisempien leveyspiirien maissa, jossa auringonpaiste on intensiivisempää.

Tutkimuksessa seurattiin 29 518 naista yli 20 vuoden ajan, 1990-luvun alusta lähtien. Havaittiin, että kuolleisuus oli kaksinkertainen aurinkoa välttelevien naisten joukossa verrattuna eniten aurinkoa saaneisiin naisiin. (3)

Eniten auringossa aikaa viettävät ovat todennäköisesti ulkona kesäisin töitä tekeviä, pihalla viihtyviä ja auringonottajia. On hyvä pitää mielessä, että tässä ryhmässä on runsaasti ihmisiä, jotka:

  • ottavat aurinkoa paljon
  • käyvät solariumissa
  • polttavat itsensä toistuvasti
  • käyttävät (mahdollisesti haitallisia) aurinkorasvoja
  • eivät käytä ollenkaan aurinkorasvaa
  • saattavat olla geneettisesti riskialttiita syöville

Ja siltikin auringossa olo on yhteydessä parempaan terveyteen. Tällainen tilastollinen seurantatutkimus ei suoranaisesti todista auringossa olemisen olleen syy vähentyneelle kuolleisuudelle. On mahdollista, että on jokin muu tekijä, mikä vähensi kuolleisuutta auringossa olevien joukossa. Esim. että auringossa olijat osaavat ottaa rennommin ja välttää stressiä.

Hyvin vahvasti tutkimus kuitenkin viittaa auringon saamisen terveellisyyteen.

Ruskettuminen

Sekä vuonna 1997 Uudessa Seelannissa, että 2005 Italiassa tehdyissä aikaisempien aurinkoaltistustutkimusten koontianalyyseissä tultiin samoihin lopputuloksiin:

  • Jatkuva auringossa olo sekä työperäinen runsas auringonsaanti VÄHENTÄVÄT ihosyöpäriskiä
  • Toistuva auringossa palaminen lisää ihosyöpäriskiä 60 – 90 % (4, 5)

Työperäinen runsas auringon saanti siis vähentää ihosyöpäriskiä. Tällaisia ammatteja ovat mm: rakennustyöntekijät ja maataloustyöntekijät. Kun tumman ruskeaksi ruskettuneilla tietyöntekijöillä tai raksamiehillä ja -naisilla on vähentynyt riski ihosyöpiin, voidaan sanoa, että ruskettuminen ja auringonotto eivät lisää riskiä ihosyövälle.

Entäs se palaminen ja ihosyöpä

Tutkimukset siis sanovat, että ihosyöpäriski kasvaa 60 – 90 %, jos toistuvasti polttaa itsensä auringossa. Kuulostaa isolta lukemalta! Kannattaisiko auringonottoa sittenkin välttää?

Tutkaillaampa asiaa tarkemmin. Suomessa kuolee vuosittain ihosyöpiin n. 230 ihmistä. (6) Eliniän aikana, riski kuolla ihosyöpään on n. 0,45 %. Alla olevassa kuvaajassa on kuolettavan ihosyövän riski suhteutettuna muihin sairaudellisiin kuolemansyihin. (7)

Palaminen ja ihosyöpä

Ihosyöpäriski ei vaikuta niin dramaattiselta, kun ottaa huomioon, että auringossa oleminen laskee verenpainetta, vähentää riskiä useille muille syöville sekä sydän- ja verisuonitaudeille. (8, 9, 10) Tutkimukset viittaavat siihen, että auringon välttely aiheuttaa enemmän sairauksia, kuin auringossa palaminen.

Palataan vielä aiempaan havaintoon Ruotsissa: Mitä enemmän tutkimukseen osallistuvat naiset olivat auringossa, sen todennäköisemmin he olivat elossa tutkimusjakson päätyttyä.

Älä polta ittees

Ei kannata silti polttaa itseään niin kuin dorka (olisitte nähneet selkäni pari kesää sitten). Auringossa satunnaisesti palaminen todella lisää ihosyöpäriskiä, vaikka tällöinkin auringossa olemisen hyödyt näyttävät peittoavan palamisen haitat.

Paras keino ehkäistä palaminen on tiedostaa omat rajat. Alkukesästä kannattaa pikkuhiljaa totuttaa ihoa auringolle ja pistää merkille milloin iholle alkaa tulla punoitusta.

Rantakassissa on hyvä pitää mukana pitkähihaista paitaa, aurinkohattua ja jotain, millä peittää niska ja kaula sekä aurinkorasvaa tai esim. kookosöljyä.

Auringonoton hyödyt: D-vitamiiniAuringonotto ja D-vitamiini

Vuonna 2007 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos teetti laajan tutkimuksen, jossa paljastui, että 45-74-vuotiaiden keskuudessa vain 15 %:lla suomalaisista veren D-vitamiiniarvo on yli 75 nmol/l, jota nykyisin pidetään terveellisten viitearvojen alarajana. (11)

D-vitamiinin puutos on jo tuhansissa tutkimuksissa yhdistetty terveysriskeihin. On selvää, että Ruotsissa havaittu auringonoton terveellisyys näillä leveysasteilla johtuu osittain aurinkoa saavien paremmista D-vitamiinitasoista.

Syyskuusta maaliskuuhun ihon D-vitamiinisynteesi ei toimi Suomessa, auringon paistaessa liian matalasta kulmasta. D-vitamiiniarvojen ylläpito vaatii tällöin aurinkolomia tai D-vitamiinilisäravinteen syömistä. Minulla 50 mikrogrammaa päivässä riittää pitämään D-veriarvon reilusti yli 100 nmol/l:ssa, mutta D-vitamiinilisän teho ja imeytyminen on henkilökohtaista.

Mutta ei pelkästään D-vitamiini

D-vitamiini ei ole kuitenkaan ainoa terveyshyöty auringosta. Näyttää siltä, että ihminen todella tarvitsee valoa voidakseen hyvin. Vladimir Heiskanen kirjoittaa kattavassa artikkelissaan valon lukuisista terveysvaikutuksista. Valoterapian on tutkimuksissa havaittu mm. tervehdyttävän kilpirauhasta, sen vajaatoiminnasta kärsivillä sekä pienentävän systeemistä tulehdusta.

Täkäläinen kaamosmasennus ei ole vain fiilis, vaan fysiologinen reaktio. Auringonvalossa mm. betaendorfiinien tuotanto lisääntyy ja ihminen tuntee mielihyvää. Valon puute taas aiheuttaa masennusta. (12, 13, 14) Talvimasennusta voi ehkäistä aamuisella kirkasvalolampun käytöllä. (15)

Jopa paljon parjatut solariumit saattavat olla terveydelle eduksi. Tutkimustulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia: osa tutkimuksista on havainnut solariumit terveellisiksi ja osa haitallisiksi. Tämä saattaa johtua siitä, että eri solarium-pedit säteilevät erilaisilla taajuuksilla, eivätkä vastaa täysin auringon säteilyä.

Linkkejä
132 Shares

5 kommenttia artikkeliin ”Auringonotto on… Terveellistä?

  1. aitokahvi sanoo:

    Kyllä, auringossa on kyllä parantavaa voimaa!
    Ihosyöpä auringosta todennäköisesti johtuu ennenkaikkea siitä, kun elimistössä olevat epäluonnolliset ravinto- tai esim. kosmetiikkaperäiset (aurinkorasva) ainekset alkavat muodostaa karsinogeenisiä yhdisteitä ja oksidatiivista stressiä. Liha alkaa kypsymään:)

    Antioksidantit suojaavat tehokkaimmin palamiselta. Lisäksi hyvä olla runsaasti A- ja E-vitamiinia, jotka toimivat melaniinin esiasteina -> rusketus.
    Punainen palmuöljy sisältää valtavasti karotenoideja, A-vitamiimia ja E-vitamiinia ja antaa hauskan kultaisen värin jos käyttää aurinkorasvana.
    Harmi että vähän nihkeesti aurinkoa näin syysaikaan;)

    • Markku sanoo:

      Punainen palmuöljy auttaa ihoa muutenkin. Sen terveyshyötyjä on tutkittu paljon. Sen sisältämä E-vitamiini on suurimmalta osalta tokotrienoleja, jotka on todettu olevan erittäin tehokkaita antioksidantteja.

  2. Sonja sanoo:

    No, auringon huono puoli on ainakin, että se vanhinta ihoa / aiheuttaa ryppyjä. Toki se ei varsinaisesti ole terveysriski ? Hyvä jos kohtuullinen auringon otto ei nosta syöpäriskiä :)

  3. Raija Haataja sanoo:

    Voi kun voisinkin olla auringossa ja lomailla palmusaarilla! Mutta kun en voi. Ihooni ilmestyy auringossa punaisia näppyjä jotka laajenevat ja kutiavat niin vietävästi. Olen lapsena (olen nyt 65 v) polttanut itseni sen tuhat kertaa kesäisissä ulkohommissa, metsänistutuksessa, heinänteossa, rannalla lekottelussa yms.Eikä silloin ollut muuta konstia kuin kärsiä ja olla joessa , se helpotti. Onneksi kasvoni eivät reakoi samoin, mutta en minä kyllä rusketukkaan.Kirjoitit jossakin , että ei kannata syödä monivitamiinia ja beetakaroteenia kun aiheuttavat syöpää, Mikähän se tähä sitten auttaisi?
    Terveisin varjon lapsi joka miettii näin aurinkoisina päivinä, että tasan eivät käy onnenlahjat.

    • Lauri Salmi sanoo:

      Moikka Raija! En kyllä osaa sanoa, mikä auttaisi. Onko muilla lukijoilla kokemusta vaikeasta aurinkoihottumasta?

      Pitää muistaa, että vaikkka auringossa oleminen näyttää keskimäärin olevan terveellisempää, kuin auringon vältteleminen, voi yksilötasolla tilanne olla toinen.

      Sama yksilöllisyys pätee monivitamiineihinkin. Keskimäärin niistä ei näytä olevan terveyshyötyjä, mutta joillekin niistäkin saattaa silti olla apua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *