5 potentiaalista kalsium-lisäravinteiden haittaa

Kalsium haitat

Söin kalsiumia nuorempana usean vuoden ajan muiden lisäravinteiden ohella. En tuolloin ajatellut enemmälti lisäravinteiden ottoa. Pidin vitamiineja ja mineraaleja terveellisinä. Eikös kalsium vahvista luustoa! Sillähän maitoakin mainostettiin.

Halusin terveemmän ja toimivamman kehon. Mitä helpommin ja nopeammin, sen parempi. Ja mikä on sen helpompaa, kuin popsia muutama pilleri päivässä. Lisäravinteita ottaessa tuntee tekevänsä jotain oman terveytensä eteen.

Lopetin kalsiumlisien oton kuitenkin nopeasti perehdyttyäni niiden mahdollisiin vaikutuksiin.

Miksi ei kalsiumia?

Viisi yllättävää tutkimuslöydöstä, jotka eivät pelkästäänviittaa kalsiumlisien tarpeettomuuteen, mutta myös mahdolliseen haitallisuuteen. Tutkimusten mukaan kalsium saattaa lisäravinteena

  1. kasvattaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin
  2. lisätä kuolleisuutta
  3. lisätä munuaissairauksia
  4. ei paranna luuterveyttä
  5. ei ole tarpeellista riittävän kalsiumin saannin turvaamiseksi

Kalsium ei ole ainoa lisäravinne, mikä urheiluvuosina syömistäni pillereistä osoittautui turhaksi. Hieman kalsiumia yllättävämpi tarpeettomaksi paljastuva lisäravinne on monivitamiini, jonka mahdollisista haitoista kirjoitin myös artikkelin.

Mutta nyt takaisin kalsiumiin!

1. Sydän ja verisuonet

Tutkimuksessa, jossa seurattiin 12 000 miestä n. 10 vuoden ajan, havaittiin, että lisäravinnekalsiumia käyttäneillä oli 20 % korkeampi todennäköisyys kuolla sydän- ja verisuonitauteihin verrattuna miehiin, jotka eivät syöneet lisäravinnekalsiumia. (1)

Tutkijat epäilivät lisäravinteen mahdollisesti edistävän verisuonien kalkkeutumista ja munuaiskivien syntymistä.

2. Munuaiset

Munuaiskivet koostuvat pääosin kalsiumista. Yhdysvalloissa huomattiin 1990-luvulla seurantatutkimuksessa munuaiskivien esiintymisen lisääntyneen samanaikaisesti kalsium-lisäravinteen käytön yleistyttyä. (2)

Toisessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että ravinnosta saatu kalsium ei lisännyt riskiä munuaissairauksiin, mutta lisäravinnekalsium kasvatti munuaiskiviriskiä. (3)

Maitotuotteet ovat tunnetusti hyviä kalsiumin ravintolähteitä. Niin kuin spektaakkelimaisessa ravintokamppailussa kävi ilmi: Täysmaito vaikuttaa terveellisemmältä, kuin rasvaton maito.

Kalsium puute

3. Kuolleisuus

Laajassa ruotsalaisessa tutkimuksessa seurattiin kuuttakymmentätuhatta naista 19 vuoden ajan.

Kuolinriski kaikista syistä oli 40 % suurempi naisilla, joilla oli korkea (yli 1400 mg/päivä) kalsiumin saanti. Ja huikea 157 % korkeampi naisilla, jotka sen lisäksi ottivat 500 mg tai enemmän kalsiumia lisäravinteena päivittäin. (4)

4. Luuterveys ja kalsium

Kalsiumia otetaan yleensä luuterveyden takia. Vuonna 2012 tehdyssä meta-analyysissä havaittiin kuitenkin, että saantisuosituksia korkeampi kalsiumin otto, tyypillisesti lisäravinteista, ei parantanut luuntiheyttä. (5)

Seitsemän aiemman tutkimuksen meta-analyysi vuodelta 2007 ei myöskään löytänyt kalsium-lisäravinteesta olevan hyötyä luuterveydelle. Tutkijat kirjasivat johtopäätöksen, että lonkkamurtumariski saattaa jopa kasvaa suuremmalla kalsiumin saannilla. (6)

5. Kalsiumia saa riittävästi ilman lisäravinnetta

a) Syömällä oikeaa ruokaa. Finelin kaltaisista ravinnetietokannoista näkee, että kaikessa ruoassa on kalsiumia. Maaperässä on runsaasti kalsiumia, mistä se kulkeutuu koko ravintoketjuun. Kalsiumia on erityisen paljon vihreissä vihanneksissa, kalassa ja juustoissa sekä muissa maitotuotteissa. Maitotuotteitakaan ei silti tarvitse syödä erityisesti kalsiumin takia.

b) Varmistamalla riittävän D-vitamiini saannin. D-vitamiini edistää kalsiumin imeytymistä ja luuston kehittymistä. Vuonna 2007 tehdyn laajan tutkimuksen mukaan, vain noin 15 %:lla keski-ikäisistä suomalaisista on veren D-vitamiinipitoisuus yli 75 nmol/l, jota nykyisin pidetään terveellisen D-veriarvon alaviiterajana. Käytännössä lähes kaikki suomalaiset tarvitsevat D-vitamiinilisää talvikuukausina. (7)

c) Huolehtimalla suoliston kunnosta. Amerikkalaisessa tutkimuksessa vuodelta 2013 havaittiin, että kalsiumin imeytyminen parantui merkittävästi, kun koehenkilöt söivät GOS-prebioottia, joka lisäsi suoliston toivottujen bifidobakteerien määrää. Aiemmassa hollantilaisessa tutkimuksessa havaittiin myös sama prebioottien positiivinen vaikutus kalsiumin imeytymiseen. (8, 9)

 

581 Shares

 

Jakaja

Jos pidit artikkelista, tsekkaa blogin Facebook-sivu!

7 kommenttia artikkeliin ”5 potentiaalista kalsium-lisäravinteiden haittaa

  1. KN sanoo:

    Onko tuo ”älä syö omega3” -kirjoitus tulossa? Kuulostaa mielenkiintoiselta. Vaikeaa keksiä, mitä haittaa niistä olisi.

  2. Lauri Salmi sanoo:

    Moikka KN! Käsittelin Omega3-lisäravinneskeptisyyttäni masennuksen ja ahdistuksen hoitoa käsittelevässä kirjoituksessa. Tuskin siitä hirveästi haittaa on, mutta en oikein tiedä onko hyötyäkään. Varmaankin tietyille ihmisille ja tiettyihin terveysongelmiin lisäravinnekalaöljystä voi olla apua. Suosisin itse monipuolista ruokavaliota ja kalarasvojen saantia kaloista.

  3. Maitseena sanoo:

    Hmm… Pelottavaa luettavaa juuri kun itse on toipumassa lisäkilpirauhasen leikkauksesta ja kotiuduttuani joutui mieheni soittamaan ambulanssin kun kramppasin, en saanut henkeä ja tunto lähti jäsenistä… Liian alhaisen kalkin oireita. Syön lisäkalkkia jotta tuo ei toistuisi, en uskaltaisi edes ottaa riskiä, pelkäsin siinä ambulanssia odotellessani jo kuolevani.
    Sairaudestani johtuen lääkärit suosittelevat minulle kallkilisää loppuiäkseni. Ravinnon kalsium ei ole moneen vuoteen imeytynyt ja minulla on sen johdosta osteoporoosi (alle 40-vuotiaana).
    Joten kuollako nyt sitten kalsiumlisään vai kalkin puutokseen, siinä vasta pulma…

    • Lauri Salmi sanoo:

      Kiitos kommentista. Kannattaa varmasti noudattaa lääkäreiden ohjeistuksia. Vaikka kalsiumlisän ottaminen vaikuttaa olevan keskimäärin epäterveellistä yleisterveille ihmisille, voi tietysti olla, että siitä on joillekin enemmän hyötyä kuin haittaa!

  4. Juha sanoo:

    Ihan hyviä pointteja.

    Maidosta tarkentaisin sen verran että sitä myrkkyä ei ihmiselimistöön kannata laittaa:

    -Maito vähentää miesten hedelmällisyyttä ja sperman laatua (Youtube: Dairy Estrogen and Male Fertility)

    -Suuressa ruotsalaistutkimuksessa oli mukana yli 100 000 ihmistä. Tuloksena havaittiin että maidon juonti lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä, sydän- ja verisuonitautien riskiä sekä syövän riskiä (tutkimus). Samassa tutkimuksessa havaittiin että maito lisää luunmurtumien riskiä huomattavasti, eli maito ei takaa vahvoja luita vaan päinvastoin heikentää niitä.

    -Maito aiheuttaa sokeritautia (Youtube: Does Paratuberculosis in Milk Trigger Type 1 Diabetes?)

    -Maito aiheuttaa Parkinsonin tautia (Youtube: Could Lactose Explain the Milk – Parkinson’s Disease Link?)

    -Maito aiheuttaa aknea (Youtube: Saving Lives By Treating Acne With Diet)

    -Maito lisää ummetusta lapsilla (Youtube: Childhood Constipation and Cow’s Milk)

    -Maito aiheuttaa koliikkia vauvoille (Youtube: Treating Infant Colic by Changing Mom’s Diet)

    -On biologisesti (eli tieteellisesti) normaalia että ihminen menettää laktaasi -entsyymin imetyksen jälkeen. Tämä on normaali ihmisen toiminto ilmoittamaan että on imetty jo tarpeeksi äidin tissiä ja on aika syödä jotain muuta ravintoa.

  5. matti korhonen sanoo:

    Heipä. Työkaverini äiti ja naapurini lonkka murtui ja havaittiin ostoporiisi. Se parani hitaasti ja murtui toisen kerran jotain 2 vuoden kuluttua, 64 vuotiaana eikä enää luutunut. Hän joutui olemaan noin 28 vuotta hoitolaitoksissa, josta yli 20 vuotta täysin sänkypotilaana ja siirreltävänä ja nostettavana.
    Henkilönä hän oli reipas, urheileva ja normaalipainoinen. Säi työpaikan ruokalassa 38 vuotta ja oli ammatiltaan liikunnan ja kielienopettaja ja kesäisin matkaopas. Oli 6 lapsen äiti. Mies kuoli pari vuotta myöhemmin eli noin 95 v.
    Tämän ja monen laihduttaja kokemuksella pidän kalsiumia todella tärkeänä.

  6. matti korhonen sanoo:

    Heipä. Maidosta puheenollen. Isoäitini oli valtava maidon juoja. Silloin oli suoraan lehmästä tullutta ja siihen laittoii pari lusikallista vehnäjauhoja litraan ja desilitran sokeria. Sitä söi ja joi lähes ainoastaan viimeiset 25 vuotta. Eli 97v ja hänen miehensä 93 v kai. Tulivat itsenäisesti sisällä toimeen loppuun asti. Ruoka tuotiin yms.
    Its enyt pian 91v, olen valtava maidon juoja, lähe 2 litraa rasvatonta viimeiset 40 vuotta. Minullakin on vatsa ”heikko”, varsinkin paistetusta jayhelihasta tulee päänsärkyä, samoin monesta raa´asta vihanneksesta ja hedelmästä.
    Pääasiallinen ruokani maito ja kananfileepihvi, suolaton, maustamaton ja omenahillo, mustikahillo, kaurahiutale.
    Ajokortinkin sain vielä 90v. mutta en aijo ajaa kuin toisen valvonnassa lyhyitä kauppamatkoja, autossani on kiinteät opetuspolkimet apukuskin puolella.
    Muuta lääkettä ei ole kuin koleterolilääke ja sitten saan b-vitamiinipistoksia 2 kk välein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *